torstai 24. tammikuuta 2013

Merkkipaaluja

Viime viikolla hopeanharmaa hurrikaanini Hoppu vietti 14. syntymäpäiväänsä. Papparainen on hyvässä kunnossa, jos sokeutta ja huonoa kuuloa ei lasketa... Kovasti se haluaa touhuta mukana, ja ilmoittaa kuuluvasti tahtonsa. Toisin sanoen haukkuu melko paljon. Ärsyttävää, mutta ymmärrettävää. Sään salliessa jaksaa hyvin pitkätkin hihnalenkit. Ruoka maittaa ja Hoppu onkin aina se, joka ruoka-ajasta muistuttaa.

Syyskuussa 2012
Syyskuussa 2012
1-vuotias vuonna 2000
Nuorukainen vuonna 2000
Kummajainen on ollut ahkera treenikaverini agilityssä. Marras-joulukuussa oli useammat treenit, joissa palaset alkoivat loksahdella kohdalleen ja pätkien sijaan päästiin flow-moodiin. Sama hyvä fiilis on jatkunut nyt tammikuussa. Olen tyytyväinen tämän hetken treenikombinaatioon, sopivassa suhteessa ratatreeniä ryhmässä, itsenäistä treeniä, ja aluevalkku kerran kuussa. Kouluttajia on useampia, kaikki ovat mieluisia ja tarjoavat haasteita (eli pakottavat tekemään sokkareita ym kiemuroita). Viime viikolla opettelin saksalaista, ja sekin tuntui sopivan tekniikkana Kummalle hyvin. Kumma on niin makea, kun yrittää aina parhaansa ja reagoi ohjaukseen herkästi. Minä siis olen se heikoin lenkki, mutta siksi me treenataankin ahkeraan :)

Joulukuussa itsenäisyyspäivänä kisattiin Vuokkosilla kahden startin verran, tuomarina Leena Rantamäki-Lahtinen. Olin molempiin ratoihin tosi tyytyväinen, hyvä rullaava fiilis radalla, hienot kontaktit ja kepit. Tulokset 15 ja 5. Toka rata etenkin meni ihan nappiin, paitsi sössin takaakierron ajautumalla melkein koiran syliin. Rimoja tuli muutama alas. Kumma on herkempi tiputtamaan rimoja kisoissa, treeneissä tiputtaa tosi harvoin. Välillä teen itse selvästi jotain äkkinäistä, eli oma ohjaus saisi olla sulavampaa (ja ajoituskin varmasti parempi).





Välipäivinä kävin kisaamassa yhden startin Vuokkosilla, tuomarina Sami Topra. Heti alussa tuli yksi rima alas, minun mokani kun häiritsin. Myöhemmin tuli toinenkin rima alas. Keinulla oli epävarma, tein huonon takaaleikkauksen. Hyvä rata kuitenkin, moni asia meni nappiin.



Viime lauantaina suuntasimme koko porukka Janakkalaan, ensimmäinen kerta minulle siellä. Tuomarina oli Anne Savioja. Radan alussa leikkasin A:lla takaa, ja Kumma teki esteen hiukan verkkaisesti. Tämän jälkeen rata pyöri kuitenkin hyvin, tiesin missä olen ja missä koira, ei mustan aukon hetkiä. Putken jälkeen takaakierrolla Kumma oli jo menossa estettä suoraan, mutta korjasi linjansa kun kerroin että taakse pitäisi mennä. On se vaan upea, kun paikkaa minun hitauttani :) Puomin ylösmeno oli kaunis, vaikka K tuli esteelle lujaa. Kiva rata, puhdas rata, pyöreä nolla, kolmas sija, SERT ja kolmosiin!



Parin viikon päästä mennään korkkaamaan kolmoset. Ilman odotuksia, oppimismielessä, mutta asenteella :)