Eilen Kumma pääsi fyssarille, edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt aikaa. Tässä yhteenveto: "Liikkuu suorana, lievä notkistus lapojen takana ajoittain. Seistessä symmetrinen, rangan jousto kohtalaisen hyvä, syvät lihakset edess ja takana erinomaiset. Lihaskireyksiä ei selkeästi, mutta jännittää ja reagoi lannerangan käsittelyyn, hoidon lopussa rentoutuu ja lanneselkä reagoimaton." Jatketaan samoilla tutuilla jumpilla, joita ollaankin aika ahkeraan tehty. Uutena kasitaipumisen jalkojen ympäri hitaasti ja nopeasti.
tiistai 30. lokakuuta 2012
Topps ja fyssari
Lauantaina olimme Marcus Toppsin koulutuksessa. Teemana oli kääntyminen ja etenkin kääntyminen suuntakäskyillä takaaleikaten. En ole itse opettanut vasenta ja oikeaa, koska en usko että kykenisin itse niitä käyttämään oikein riittävän nopeasti... Olen kuitenkin opettanut Kummalle tiukat hypyt poispäin minusta, mutta näitä on tullut käytettyä tosi vähän. Nyt oli hauska kokeilla miten Kumma pelitti erilaisella ohjauksella, eli valssien ja sokkareiden sijaan useaan väliin iskettiin takaaleikkausta. Toimihan sekin, ja ehdottomasti kannattaa pitää taidot aktiivisena, koska en itse ole nopea ja ehdi joka paikkaan. Kivat treenit, ja olin tyytyväinen Kumman intoon ja vireeseen.
perjantai 26. lokakuuta 2012
Vauhtiviikko
Lauantaina kisasin Kumman kaa Ojangossa Porskin kisoissa, kaksi kakkosen starttia. Agiradalta 15vp, virheet kepeiltä ja kaksi rimaa. Molemmat rimat olivat selkeästi omia mokiani, kun häiritsin koiraa hölisemällä väärään aikaan. Kepeille oli U-lähestyminen suoran putken jälkeen. Myös viikon takainen pujottelupirhe oli suoran putken jälkeen, eli treenilistalle. Sähellysfiilis jäi tältä radalta. Hyppyradalta 5vp, hallitumpi kokonaisuus. Kumma tuli toisen aidan ohi, ohjaus olisi pitänyt olla selkeämpi. Siitä eteenpäin hyvä rata. Olin tyytyväinen takaaleikkaukseen pituudella, itsenäiseen pujotteluun (sain hyvin sivuetäisyyttä) ja irtoamiseen loppusuoralla. Enkä tiputtanut rimoja :)
Tällä viikolla on ollut erinomaisia treenejä. Tiistaina Timo Liuhdon opissa, taas tuli kokeiltua uusia kiemuroita. Keskiviikkona HAUn treeneissä Esa oli tehnyt radan, joka saatiin Kumman kanssa hienosti läpi parissa osassa. Tein ekaa kertaa backlap-ohjauksen, onnistui hyvin kun hypyltä jatkettiin putkeen. Tänään tehtiin omaa treeniä Sporttiksella, pujottelua ja lyhyitä ohjauskuvioita, ja hiukan A-putki erottelua. Eikä tässä kaikki, huomenna vielä Marcus Toppsin oppiin, mielenkiintoista!
Kotona ollaan tehty hommia nenätargetin kanssa. Tavoitteena olisi ottaa se käyttöön puomilla, jotta Kumma suorittaisi sen itsenäisemmin ja vauhdikkaammin minun sijainnistani huolimatta. Nyt epäröi ja hidastaa selvästi, jos jään taakse.
keskiviikko 17. lokakuuta 2012
maanantai 15. lokakuuta 2012
lauantai 13. lokakuuta 2012
Kiemuroita
Hassu viikko, johon on mahtunut vaikka mitä kiemuroita, hyviä ja huonoja.
Parhaat kiemurat koin Kumman kaa tiistaina Timo Liuhdon treeneissä. Saatiin monta juttua onnistumaan upeasti ja fiilis oli huikea!
Sivutuotteena Kumma teki kerran virhearvion syöksyessään kiinni kädessäni olleeseen leluun, ja pamautti hampailla kunnon kolarin ranteeseeni. Ihossa näkyi vain pieni punainen jälki ja jatkettiin treeniä. Yöllä ranne turposi ja oli tosi kipeä. Kävin lääkärissä, onneksi vain kudosvamma. Kaksi päivää käytin vain vasenta kättä, ei ihan helppoa vauvan kanssa... Kolmas päivä oli jo hyvä ja nyt neljäntenä uskalsin lähteä kisaamaan.
Kirkkonummella teimme tänään kolme kakkosen starttia, tuomarina Asko Jokinen. Eka rata oli paras, rullaava ja kasassa pysyvä. Muurista tuli ohi huonon ohjaukseni vuoksi, siitä vitonen. Sijoitus kuudes. Tokalla radalla tuli renkaan ohi. Ehkä vielä on vähän epävarmuutta renkaan kanssa? Puomilla 2on2off oli niin vino, että otin uusiksi ja siitä hyl. Kolmas rata oli hyppis. Tein väärän ohjausvalinnan, josta hyl. Jatkettiin rataa sujuvasti, kunnes kepeille väärä sisäänmeno. Tämä oli Kumman eka pujovirhe kisoissa. Tokalla yrityksellä lopetti kesken, vasta kolmas onnistui. Kiva kisapäivä ja saatiin eka tulos kakkosista. Kumman kanssa on ilo höseltää.
Samaa mieltä ei taida olla rusakko, joka erehtyi Kumman näkökenttään keskellä viikkoa metsässä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)