Herätyskellon soidessa aikaisin vapaapäivänä ja pakkasen ollessa parissakymmenessä mietitytti hiukan tämän harrastuksen mielekkyys. Ajatus lämpimästä hallista auttoi huomattavasti ja päästiin ajoissa paikalle Lohjan Showlink-halliin. Rata-alue oli pitkä ja kapea, mutta pohja tuntui hyvältä. Tuomarina oli Anne Viitanen. Jälleen ihan uusi paikka meille molemmille.
Hyppyrata
Kumma oli aika täpinöissä ennen rataa, vaikuttaa siltä että kisatilanne alkaa nostamaan kierroksia :) Alun hypyt sujuivat ok, tosin valssi oli myöhässä ja kaarteet menivät turhan pitkiksi. Kepeille helppo suora sisäänmeno, hyvin sujui ja pujottelussa hyvä vauhti ja rytmi. Seuraavasta aidasta meni ohi, kun ohjasin huolimattomasti ja menin jo kohti seuraavana ollutta muuria. Hölmö turha moka. Takaaleikkaus hyvin ja siitä irtoaminen putkeen. Taas valssi myöhässä ja kaarretta. Toisaalta vaikutti myös kaverin kierrokset, menohaluja oli kovasti, eikä tsekkaillut ohjeitani ihan tavalliseen tapaan. Pituus - pussi - ja sitten Kumma olikin jo kaukana ja seuraavalta aidalta tuli HYL. Ei kannattaisi jäädä vauhtisuoralla varmistelemaan, vaan mennä jo... Tässä olisi myös jokin muu ohjaus toiminut paremmin. Yhteenvetona tämä rata oli hiukan sähellystä. Rimat 55cm, ja kaikki pysyivät ylhäällä.
Agirata
Alun hyppykiemurat sujuivat nyt paremmin. A:lla hyvät kontaktit molemmin puolin. Kepit taas sujuvat ja vauhdikkaat. Nyt ohjasin huolella pujottelut jälkeisen aidan, oli ihan tai melkein samassa paikassa. Siitä keinulle, jossa mielestäni aavistus epäröintiä, mutta meni kuitenkin hyvin. Putken jälkeen hyppykaari, jossa hyvä vauhti. Muurilta tiukka käännös pituudelle ja siitä suoraan puomille. Hyvä ylösmenokontakti ja sitten Kummalle iski epävarmuus. Onko tämä keinu vai puomi? Olin jo kaukana edellä, joten K ratkaisi asian hyppäämällä alas. Otettiin puomi uudelleen, ylösmenoramppi oli tosi hidas ja sitten vauhti parani. Loppusuora vauhdilla. Tuloksena vitonen, paljon aikaa, mutta sijoituttiin silti neljänneksi. Edistystä, eka tulos! Yhteenvetona tämä rata oli hyvä paketti, yhteys ja flow säilyi koko ajan (puomia lukuunottamatta). Olin hirmu tyytyväinen kontakteihin niin ylös- kuin alasmenoihin :) Hyppääminen näytti hyvältä, rimat oli taas 55cm ja kaikki pysyivät.
En saanut ratoja videolle, toivottavasti ensi kerralla. Analyysi on aika puutteellista ilman videota, niin paljon jää kuitenkin huomaamatta, etenkin omasta ohjauksesta. Keinun ja puomin sekoittamista ja erottelua jatketaan, ja keinulle yhä lisää intoa ja varmuutta. Ehdottomasti kannatti taas käydä kokeilemassa ja ihmettelemässä. Kumma on upea kisakamu! Seuraavaksi Masalaan kahdelle agiradalle.
Kylmyys pitää huolen etteivät italiaanot pääse ulos tuulettumaan. Neeo saa etsiä sapuskansa puuhapalloista tai piiloista. Hopun kanssa on helppoa, raksut voi ripotella lattialle ja se tyytyväisenä nuuhkii ne yksi toisensa jälkeen.
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti