lauantai 25. helmikuuta 2012

Eka nolla!

Kummajainen teki tänään kaksi rataa HSKH:n kisoissa Vuokkoset areenalla. Tuomarina oli Seppo Savikko. Eka rata oli agilityrata, josta ensimmäinen nolla ja kolmas sija. Kotiintuomisina keltainen ruusuke, joka päätyikin heti lasten ruusukekauppaleikkiin. Hyppyradalla eka rima tippui, ja HYL tuli kun en jäänyt korjaamaan ohitettua aitaa. Olin hurjan tyytyväinen kisakamuuni, Kumman kanssa on ilo liidellä. Tahtoo lisää kisoja :)

Kisavideo

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Lepäilyä

Neljä päivää hiljaiseloa takana, sairastelua vuorotellen, kaikenlaisia tauteja ja vaivoja. Ei kisattu tänään, ulkoilukin jäi pikapyörähdykseksi lumituiskussa.

Jotain pientä sisäpuuhaa sentään kamujen kera. Namipiilotusta, rapsutuksia, Hopun kanssa vinkulehmällä leikkimistä, jumppaa, uuden tempun opettelua. Hellyttävästi Hoppu tuo vinkulelun luo, jättää maahan ja odottaa. Odottaa mitä? No, että lelu heitetään KAUAS ja hän juoksee LUJAA. Ei haittaa vaikka ei näe.

Ehkä ensi viikolla taas vauhdikkaammin?

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Pikkupakkanen

Eilen viimein sää lauhtui ja sain koko hurrikaanilauman ulos. Italiaanopapparaiset olivat tyytyväisiä päästessään nuuskuttelemaan ja kipittämään. Neeo innostui juoksemaan pehmeässä lumessa. Illalla oli mukavan rauhallista, kun kukaan ei joutunut purkamaan ylimääräenergiaa seinille hyppelyyn.

Päivät pitenevät ja aamulla voi jo tehdä metsälenkin ennen töihin lähtöä. Kumma teki tassuttelujäljet uuteen lumikerrokseen ja minä tarvoin perässä. Ylämäessä sain huhkia pehmeässä lumessa ihan kunnolla, lämmin tuli ja päivä lähti hyvin käyntiin.

Olin maanantaina seuraamassa Sporttiksella Steve Croxfordin koulutusta. En päässyt sunnuntain seminaariin, joten varmasti jäi asioita ymmärtämättä ja havainnoimatta sen vuoksi. Koulutus oli kuitenkin hiukan pettymys. Ymmärrän, että etusijalla olivat Sagin valmentajakurssilaiset, mutta tämän olisi voinut tehdä selväksi koulutusta mainostettaessa. No, odotukset eivät aina ole linjassa ja mieleen jäi kuitenkin muutamia asioita hautumaan. Vielä ei olla siinä vaiheessa, että alkaisin kellottamaan yksittäisten esteiden suorituksia :) Jatketaan perusasioiden parissa, avainsanoina varmuus, into ja vauhti. Demokoirakot tarjosivat hyvän mahdollisuuden havainnoida erilaisia ohjaus- ja hyppytyylejä, ja nekin antoivat ajatuksia mitä ja miten haluan asioita tehdä.

HAUn treenit oli maanantaina peruttu pakkasen takia, mutta kävin silti harjoittelemassa itsenäisesti. Puomilla haetaan lisää itsenäisyyttä ja irtoamista lelutargetilla. Tämä lähti hyvin käyntiin, jatketaan hommaa. Ylösmenoihin olin todella tyytyväinen! Pujottelussa otettiin 90 asteen kulmia vauhdista molemmin puolin. Virheitä tuli, mutta Kumma yritti uudelleen innolla ja vauhdilla ja sai muutaman nappisuorituksen. Sisäänmenojen treenaus vauhdista ja erilaisin häiriöin jatkuu, mutta 6 kepillä, jotta toistoja voi tehdä enemmän. Renkaan suorittamista vahvistettiin neljän esteen pätkällä, ja lujaa meni. Lopuksi vielä muutama keinu, hyvin sujui mutta pelkän keinun suoritus oli vähän tylsää. Tässä olisi hyvä olla putki/pussi ennen/jälkeen, mutta olin laiska enkä jaksanut siirtää esteitä. Väliin puomi muutamaan kertaan, jotta keinun ja puomin erottaminen toisistaan vahvistuisi.

Sunnuntaina startataan kahdella agiradalla Masalassa. Kivaa!

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Kaikenlaisia pomppuja

Maanantaina HAUn treeneissä oli kisanomainen rata, jonka sai tehdä kaksi kertaa. Puomin ylösmenoon olin todella tyytyväinen. Putkeen Kumma hakee hyvin, myös vaikeista kulmista. Kepeillä en aina muista antaa tilaa sisäänmenoon, vaan pusken päälle sotkien homman. Rytmitys, rytmitys... Erilaiset ohjaukset ennen ja jälkeen pujottelun lisätty treenilistalle. Samoin puomin suorittaminen, jos jään itse taakse tai olen kauempana sivusuunnassa, ja lisäksi erilaiset ohjaukset ja häiriöt. Ollaan keskitytty niin paljon ylösmenoihin viime aikoina, että 2on2off on jäänyt vähemmälle huomiolle. Toka rata oli parempi, mutta siinä jäi viimeinen keppiväli suorittamatta. Treeneissä pitäisi saada oma ja siten myös koiran vire korkeammalle, tehdä täysillä eikä vaan kokeilla sipsutellen jos onnistuisi.

Eilen Kumma pääsi pomppimaan Vapun silmien alle. Aloitettiin etäisyyden arvioinnilla okserilla (takarima 55cm). Lyhyet välit toimivat hyvin, ja päätöksenteko bounce vai väliaskel pelaa. Mutta pitkät etäisyydet (tehtiin max 24ft) olivat vaikeampia, eli kannattaako väliin ottaa yksi vai kaksi askelta. Kumma yritti yhdellä, ponnisti hurjan kaukaa, ja pääsi kyllä yli mutta oikea ratkaisu olisi ollut ottaa toinenkin askel väliin. Muutenkin Vappu huomioi, että pitkällä välillä ponnistuspaikka tulee herkästi turhan kauaksi. Avuksi tähän voi ottaa speed bumpin 9ft ennen estettä kertomaan, että vielä kannattaa ottaa yksi askel ennen ponnistusta.

Seuraavaksi katsottiin Kumman kykyä koota ja nostaa itsensä lyhyen välin set point harjoituksella. Väli oli 4.5ft ja okserin korkeus 40-50cm. Vappu sanoi, että Kumma voisi vetää etujalat nopeammin alleen, mutta muuten näytti hyvältä. Saatiin kotiläksyksi tehdä tätä silloin tällöin, mutta kolme toistoa riittää.

Kolmas harjoitus oli perussarja takaakiertona, ja siitä 55cm aidalle ja putkeen. Perussarjalla esteet olivat hiukan vinossa. Kolme toistoa ja hyvin sujui.

Vikana oli "jotain kivaa", josta muodostui putki + kaari vasempaan + kaari oikeaan + putki yhdistelmä. Kaarella 3 aitaa, ja kaarten välissä takaaleikkaus. Välit olivat mielestäni 6ft, mutta en ole varma mikä oli kaarten välinen etäisyys. Tässä vaan yksi toisto, joka meni mielettömän hienosti! Ihan yllätyin miten upeasti K haki tokan kaaren, vaikka leikkasin takana.

Yhteenvetona kivat treenit, Kummalla oli virtaa ja energiaa loppuun saakka. Hurrikaani sai positiivisia kommentteja pompuistaan. Kumma on aikuistunut kropaltaan, ja takaosa on nyt tasapainossa etuosaan nähden. Hyvin hyppii ja hallitsee kropan. Komeaksikin kehuttiin :) Onhan se, nallekarhu, pikkujättiläinen. Pitkästi aikaa kaveri kävi vaa'alla, 21 kiloa pörröistä voimaa.

Olohuonepomppuja harrastaa Neeo, aiheuttaen minulle sydämentykytystä. Vieläköhän se ehtii vanhoilla päivillään telomaan itsensä? Tahtoo lentää, mutta näkö ja koordinaatio ei enää riitä pilottitestin läpäisemiseen.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Kummajaista ei pakkanen pelota

Lunta ja pakkasta, vähän tai paljon, Kumma ulkoilee innolla ja vauhdilla aina vaan! Pikkuhurrikaanit ovat sen sijaan viettäneet koko viikon sisällä takapihan pikapissoja lukuunottamatta. Itseäni tämä kylmyys inhottaa ja ahdistaa, mutta Kummajainen saa hyvälle tuulelle vilistäessään vauhdilla halki kinosten ja hankien. Menoa ei haittaa lumipaakut tassuissa, ne huomataan vasta kotiin tultaessa.

Takki on ollut päällä vaan kisoissa. Kumma ei tykkää siitä ja mä saan ihan riittävästi pukea italiaanoja :)

Lenkeillä treenataan aina jotain pientä, kontaktia, luoksetuloa, ja nyt uusimpana maahanmenoa etäisyydellä. Se on alkanut sujumaan kivasti, ja lelu lentää palkaksi. Välillä palataan perusperusperusjuttuihin, kuten eilen hihnassa vetämättä kävelyyn...


HAUn treenit jäi väliin pakkasen takia. Omalla vuorolla tehtiin hyppytekniikkaa, joka menikin tosi hienosti. Taipumista vauhdista, yhdistettynä perussarjaan ja putkeen. Oltiin myös Timo Liuhdon treeneissä, josta tuli taas paljon pohdittavaa ja työstettävää. Tehtiin ekaa kertaa jaakotusta ja backlappia. Jaakotus ei ole mun juttu, se on liian ristiriitainen oman ohjausajatteluni kanssa. Backlap taas tarjoaa selkeää hyötyä tietyissä ratatilanteissa, joten sitä voisi lähteä viemään eteenpäin. Treeneissä tuli muutama tosi hyvä onnistuminen, mutta lopussa oma keskittyminen herpaantui ja tuli turhaa häsläystä. Kumma myös väsähti, mutta täytyy silti antaa pisteet kaverille, kun jaksoi tehdä toistoja mun opiskellessa uusia ohjauksia. Mikä olikaan vasen jalka, mikä oikea ja mihin suuntaan piti liikkua... Kun vielä lisätään pieni (terve?) ennakkoluulo uusia ohjauksia kohtaan, niin minä olen todellakin se rajoittava tekijä tämän tyyppisissä harjoituksissa :)